Hae mukaan mukavaan työyhteisöön, jossa tienaat hyvin, eikä sinun tarvitse enää stressata mistä saisit asiakkaita – sillä meillä on ne sinulle valmiina. Kauppakeskus Sokkarin liikkeessä riittää asiakkaita kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Olemme toimineet Jyväskylän Sokoksella yli 20 vuoden ajan.
Tarjoamme sinulle hyvät edut, rennon työilmapiirin, raikkaat työtilat sekä monipuoliset koulutusmahdollisuudet huippumerkkien parissa. Meillä on tarjota sinulle valmis asiakaskunta, joten paikka soveltuu hyvin myös vasta valmistuneelle, äitiyslomalta palaavalle tai kaupunkiin muuttavalle hiusalan ammattilaiselle. Panostamme erityisesti parturi-kampaajiemme hyvinvointiin muun muassa aktiivisen virkistystoiminnan sekä Kuntomaailman jäsenyyden myötä, johon sisältyy kuntosalin vapaa käyttö sekä ryhmäliikuntatunnit. Liikkeen laajat aukioloajat sekä joustavat työajat, mahdollistavat hyvin työ- ja vapaa-ajan yhteensovittamisen. Henkilökuntaetuihin sisältyy myös Kauppakeskus Sokkarin tarjoamat henkilökuntaedut ja -alennukset. Lisäksi pääset halutessasi nauttimaan HIUS Kauneushoitolan palveluista edullisemmin.
Sokkarin kauppakeskuksessa on mahtava työilmapiiri ja liikkeessämme asioi monipuolinen asiakaskunta, joten pääset toteuttamaan itseäsi halutessasi monella eri osa-alueella. Kauppakeskus tarjoaa elinvoimaisen työympäristön upeiden tapahtumien ja kattavien toimijoiden toimesta – Sokkari onkin Jyväskylän keskustan sykkivä sydän. Sokkarin tiimistä vapautuu harvoin avoimia paikkoja, joten nyt kannattaa tarttua tilaisuuteen ja hakea mukaan!
Etsimme Sokkarin rentoon ja pitkäaikaiseen tiimiin kokoaikaista tai osa-aikaista parturi-kampaajaa. Laaja palveluvalikoima sekä aiempi työkokemus alalta katsotaan eduksi. Paikka vapautuu toukokuussa.
Lue lisää eduista ja avoimista työpaikoista rekry-sivuiltamme!